Rasvainen kilohaili ei passaa pikkulohien ruuaksi – Lohiromahduksen takana voi olla pikkusilakan puute, näyttää uusi tutkimus
Valitut-elokuva on armoton kuvaus lahkojohtajan voimasta uskonnollisessa liikkeessä – Kolarilainen Maria Issakainen tekee lapsipääosassa vahvan roolityön
Juuret luonnossa velvoittavat – Pekka Juntin seuraava tarinallinen tietokirja pohtii muun muassa tuulivoimaa maiseman muokkaajana
Hoivayhtiö Attendo käynnistää muutosneuvottelut useilla paikkakunnilla, myös Kemijärvellä ja Sallassa
1,5 miljoonaa huumetablettia, joiden katukauppa-arvo 800 000 euroa – Tulli paljasti salakuljetusvyyhdin Torniossa
Suomen televisiot siirtyvät pian HD-teräväpiirtoaikaan – Näin tarkistat, etteivät kanavat pimene pian
Puolessa tunnissa naimisiin — Pelkosenniemen entinen kunnanjohtaja Pertti Severinkangas asteli vihille Levin hääyössä
Kemijoki Oy haluaa Ailangantunturista säätövoimaa koko maan hyödyksi, kemijärveläisiä ajatus ei lämmitä
Tilanpidosta saadaan leipä, muista töistä päälliset – Kaalamaniemessä kasvaa vuoden lihat 400 suomalaiselle
Saksalaisten ja itälappilaisten yhteistyö vaihtui tuhoamiseen –Sallan ratatöissä oli myös juutalaisia pakolaisia