Paikallisuutiset
Yle: Tällaisia kouluruokia on poistettu ja lisätty Itä-Lapissa
Kouluruokailussa pyritään tarjoamaan terveellisiä vaihtoehtoja. Koti-Lappi poimi listan oman alueensa koulujen ruokalistamuutoksista.
Yle on tehnyt selvityksen, josta käy ilmi eri puolilla Suomea koulujen ruokalistoilta poistettuja ja sinne lisättyjä ruokalajeja.
Koulujen ruokalistoilta katosi Ylen selvityksen mukaan viime vuonna yli sata kasvisruokaa. Syynä oli, etteivät ne maistu koululaisille ja niistä jää paljon hävikkiä. Terveys- ja kestävyyssuositusten mukaan kasvisruokia tulisi kuitenkin lisätä.
Yle sai vastauksia 188 kunnasta ja koosti niiden pohjalta kouluruokakoneen. Vastauksista selviää myös, että koulujen ruokalistoilta on poistettu paljon keittoja ja lisätty pastaa.
Itä-Lapissa muutokset vaikuttavat maltillisilta. Esimerkiksi Kemijärvellä lohi on vaihtunut järvikalapuikkoihin ja jauheliharesepti toiseen.
Sallassa tavallinen verimakkara on vaihdettu paikalliseen poroverimakkaraan. Kasvisruokakin on korvattu toisella: härkäpavusta tehtyä proteiinia sisältävä härkiskastike on vaihdettu kasvislasagneen.
Pelkosennienmellä ainoa vaihdos on koneen mukaan se, että kasvispihvit vaihtuivat kasvismoussakaan.
Posiolla taas on lisätty listalle useita lihattomia ruokia, kuten vehnäproteiinia käyttävä Vöner-pyttipannu, kotijuustosta tehtävä shahi paneer ja butter Mifu -kastike, jossa proteiini on peräisin maidosta.
KEMIJÄRVI
Poistetut ruuat
Jauheliha-perunasoselaatikko
Keitetty riisi
Lohikiusaus
Meksikolainen lihakastike
Vanhanajan viljapossukastike ja keitetty peruna
Uudet ruuat
Jauhelihabolognese ja pasta
Järvikalapuikko perunasose ja kylmä kermaviilikastike
Kana-currykastike ja riisi
Keitetty peruna ja kastike
Pinaattiohukaiset
PELKOSENNIEMI
Poistetut ruuat
Kasvispihvit
Uudet ruuat
Kasvismoussaka
POSIO
Poistetut ruuat
Burgundipata
Tonnikalakiusaus
Uudet ruuat
Butter mifu -kastike
Margherita-makaroonilaatikko
Puuro
Shahi paneer
Vöner-pyttipannu
SALLA
Poistetut ruuat
Härkiskastike
Tavallinen verimakkara
Uudet ruuat
Kasvislasagne
Paikallinen poroverimakkara
Yle kertoo, että Savukoskelta se ei saanut vastauksia.