Ihmiset 

Pirkko ja Juha Valtamäelle mökki on myös paikka, mihin kaikki lapset puolisoineen ja lapsenlapset mahtuvat vaikka kerralla. Kuva: Sanni Aho

Valtamäkien mökki Räyringinjärvellä on hirsitalo, joka majoittaa vaikka kaikki kolme sukupolvea

Huvila Räyringinjärven rannalla valmistui 80-luvulla niin, että kaikki jälkikasvu mahtuisi sinne asumaan. Nyt Pirkko ja Juha Valtamäen mökillä viettää aikaa toinen, kolmas ja neljäs polvi. Juttu on osa Hillan toimitusten yhteistä Kesäkeidas-juttusarjaa, jossa esitellään lukijoidemme tärkeitä kesänviettopaikkoja Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin alueilta.

Räyringinjärven rannalla oli Veikko ja Toini Kiviahon mökki jo 70-luvulta lähtien. Muutaman kilometrin päässä sijaitseva mökki oli lähivirkistyspaikka kauppaa kylän keskustassa Finnilässä pyörittäneille Kiviahoille. Perheessä oli yhdeksän lasta ja samoihin aikoihin Kiviaho laajensi kauppaansa myös V

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä