Kulttuuri
Äidin ja tyttären Luonas juureni on -yhteisnäyttely Kemijärvellä
Näyttelyyn valituissa maalauksissa on vahvoja yhteyksiä juuriin ja Kemijärveen.
Kemijärveläinen Hilkka Jussila sekä kemijärveläistaustainen Katja Sonninen pitävät yhteisnäyttelyn Kemijärven kulttuurikeskuksessa 3.–30.3.2024.
Jussila ja Sonninen ovat äiti ja tytär.
Näyttelyssä on esillä taiteilijoiden öljyväri-, akryyli-, akvarelli-, kuivapastelli-, grafiitti- ja hiiliteoksia vuosien ja vuosikymmenten varrelta. Näyttelyyn valituissa maalauksissa on vahvasti teemana juuret ja yhteys Kemijärveen. Etenkin luonto on voimakkaasti esillä.
Jussila aloitti kansalaisopiston öljyvärimaalauskurssilla jo 1980-luvulla. Hän on läpikäynyt monet kädentaitoihin liittyvät kurssit ja tekniikat. Jussila onpitkän linjan taiteilija, joka tuo nyt ensimmäistä kertaa näytteille läpileikkauksen teoksistaan vuosikymmenten varrelta.
– Luonnon helmassa olen usein kokenut tulleeni hoivatuksi, olen halunnut tallentaa tuon kokemuksen ja haluan nyt jakaa sen myös muille, Jussila kertoo näyttelyn tiedotteessa.
Nykyään Kirkkonummella asuva Sonninen taas sai kipinän maalaukseen niinkin myöhään kuin vuonna 2020, mutta on ollut sitäkin tuotteliaampi. Hän on pitänyt muutamia näyttelyitä pääkaupunkiseudulla ja tekee myös tilaustöitä. Näyttelyteokset ovat myynnissä hänen verkkokaupassaan.
– En tiedä, miksi aloin maalata korona-aikaan, olinhan viimeksi piirtänyt yläasteen kuvistunnilla. Ehkä minulta vain loppui sanat! Sonninen kertoo tiedotteessa.
Sonninen kertoo myös, että yhteisnäyttely tuo hänet juurilleen, ja että hänelle on tärkeää tulla nähdyksi kotipaikkakunnallaan taiteensa kautta.
"Luonas juureni on" -näyttely
Kemijärven kulttuurikeskuksessa
3.–30.3. kulttuurikeskuksen aukioloaikoina.
Avajaiset 3.3. kello 15-17
Katja Sonnisen verkkosivut www.katjasonninen.art