Paikallisuutiset
Lukiolaisten riemulliset tanssiaiset Kemijärvellä
Kemijärven lukion vanhojen tanssit jäivät osallistujille ikimuistoisina mieleen. Toisen vuosikurssin opiskelija Johanna Kelloniemi kirjoitti päivästä jutun.
Kemijärven liikuntahallilla tanssittiin 9.2. perinteiset vanhojentanssit. Sali ja aula oli koristeltu tilaisuuden kunniaksi. Erityistä juhlavaa tunnelmaa toi valaistus, joka oli erikseen tuotu tanssipäivää varten.
Kuten aina ennenkin, harjoitukset oli aloitettu jo syyslukukauden puolella. Opettaja Katariina Tervosella oli vain rajattu aika ohjata nuorten tanssiaskeleita, ja jälleen hän onnistui tehtävässään mallikkaasti.
Nyt tanssimassa olivat koulun vanhimpien lisäksi myös ensimmäisen vuositason opiskelijat. Tanssipareja oli yhteensä kymmenen. Mukana menossa oli kolme ammattikoulun opiskelijaa.
Vanhojenpäivää oli odotettu. Toiset olivat haaveilleet jo lapsesta saakka mahdollisuudesta pukeutua parhaisiinsa ja valssata koko koulun edessä. Jännitystä oli ilmassa. Täytyi tanssia kaikkien edessä, entä jos kaadun, entä jos nukun pommiin enkä ehdi kampaajalle.
Tanssiaispäivänä oli herätty aikaisin laittautumaan juhlakuntoon. Poikien pukuhuoneen tilaa en osaa kuvailla, mutta tyttöjen huoneessa oli jopa hengitysilman laatua haittaava määrä hiuslakkaa ja glitter-suihketta ilmassa. Kiharrin kävi kuumana, kun kampauksia oli huoliteltava, mekkojen nyörejä kiristettiin vielä kerran ennen h-hetkeä. Vaikka oli harjoiteltu paljon, jännitti.
Päiväesitys meni hyvin! Yleisöä oli paljon. Yläkoulun tukioppilaat olivat keksineet meille ohjelmaa ja äänestivät siitä, ketkä saavat diplomin erityisen hienoista suorituksistaan. Vuoden pariksi valikoitui Aida Ahola ja Onni Outila.
Esitys tuntui todella nopealta. Tanssit vilisivät ohitse kuin villihevoset ja yhtäkkiä olimmekin jo kiittelemässä yleisöä ja lähdössä poispäin. Päiväesityksen jälkeen Studio Sarasteen Roope räpsi meistä kuvia. Nyt päivä ei unohdu, kun jää todisteita.
Kuvauksen jälkeen oli aika kiirehtiä Kievariin syömään. Juhlaruokailussa oli muutakin tärkeää kuin herkullinen kolmen ruokalajin ateria. Hienostuneen ruokailun etikettiä oli harjoiteltava. Herrasmiehet auttoivat takit pois neideiltä ja ohjasivat heidät pöytään istumaan. Puheita pidettiin tansseihin johtaneesta yhteisestä matkastamme. Rehtorimme Marika Annala oli mukana juhlallisuuksissamme.
”Ympyrä sulkeutui”
Iltaesitystä ennen ehdittiin hengähtää pieni hetki. Iltaesitys sujui päiväesitystä paremmin, ja hymy oli herkässä. Saimme olla yhdessä ja esitellä tanssitaitojamme vielä kerran. Iltaesityksen lopuksi oli vielä kaksi lisävalssia - yksi, jonka vanhat tanssivat vanhempansa tai jonkun muun läheisensä kanssa. Toiseen valssiin kutsuttiin kaikki halukkaat tanssimaan, ja väkeä riitti.
Tanssien päätyttyä oli kakkukahvien ja yleisön kanssa keskustelemisen aika. Saimme kehuja tansseistamme ja asuistamme. Tuntui hyvältä jakaa tämä iloinen päivä läheistemme kanssa. He olivat tukeneet meitä matkalla kohti tansseja. Ympyrä sulkeutui, kun pikkutytöt tulivat kehumaan prinsessoiksi ja muistelin, kuinka olin itse tehnyt aivan samaa vuosikymmen sitten. Siinä tuli vanha olo.
Illan päätteeksi jatkui vanhojen tie, minne kullakin viikonloppua viettämään. Opettajat olivat kilttejä ja jäivät siivoamaan koristeita. Vanhojenpäivä on varmasti sellainen, joka jää nuoruudesta mieleen.
Haluan kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita, yleisöä, auttajia, tanssijoita, ystäviä, perhettä, tämä oli yhteisön suoritus, josta olemme ylpeitä ja kiitollisia.