Tapahtumajutut

Armi ja Afrikan tähti esiintymässä Korpilahdella Kuva: Nina Peltola

Armi Tenkula & Afrikan tähti saapuvat ensimmäistä kertaa Perävaaraan: kuuntele tuorein single tästä

Oululaisen iskelmälaulajan ja yhtyeen esiintyminen on ensimmäinen Kemijärven Perävaaran huvikeskuksella.

Oululainen iskelmälaulaja, Armi Tenkula saapuu ensimmäistä kertaa keikalle Perävaaraan yhdessä nelihenkisen Afrikan tähti -yhtyeen kanssa perjantaina 30. kesäkuuta.

Energisestä esiintymisestä tunnettu laulajatar on noussut pikakiitoon suomalaisella iskelmätaivaalla ja näin hänet on kiinnitetty yhä useammille tanssipaikoille ympäri Suomen. Tenkula on myös itsekin erityisen aktiivinen tanssinharrastaja.

Omaa musiikkia Tenkula on julkaissut muusikkouransa varrella runsaasti. Viimeisin singlejulkaisu Outo, oikee ja vapaa julkaistiin tämän vuoden alussa. Kappaleet on kuunneltavissa suosituimmilla julkaisualustoilla, kuten Spotifyssä ja YouTubessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kuuntele uusin single klikkaamalla yläpuolelta.

Kutkuttavaa päästä uudelle keikkapaikalle

– Perävaaran huvikeskus on minulle uusi paikka ja olen iloinen, että pääsen sinne esiintymään ja viihdyttämään ihmisiä. Odotukset ovat kutkuttavan hyvät ja tunnetusti uusi paikka saa hieman jännitystä ilmaan. Se kuuluu asiaan. Odotan tulevalta keikalta uusia kasvoja ja tanssin huumaa, Tenkula kertoo.

Tenkula kertoo myös saaneensa positiivista palautetta aidosta ja iloisesta esiintymisestä, joka antaa potkua myös tulevillekin keikoille.

Armi Tenkulaa Perävaarassa säestävä Afrikan tähti -yhtye on myös Oulusta. Yhtye keikkailee pitkin suomea Tenkulan lisäksi kahden muun solistin voimin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Keikoilla Armi Tenkulan ja Afrikan tähden ohjelmisto koostuu monipuolisesta tanssimusiikista.

Yhtye

Armi Tenkula ja Afrikan tähti

Armi Tenkula, laulu

Afrikan tähti:

Aapo Satokangas, rummut

Ville Seppänen, kitara

Kalle Ylisirniö, harmonikka/laulu

Vesa Mottisenkangas, koskettimet/basso

Lisää aiheesta

Tekstiä muokattu 27.6.2023 kello 12.36: korjattu tekstin kirjoittaja oikeaksi.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä