Paikallisuutiset

Kirjakammi: Harva tietää, kuinka paljon saksalaisten vankileirejä oli pohjoisessa – Seppo Alajoutsijärvi on kirjoittanut perusteoksen Itä-Lapin sotavankeudesta

Vaikka viime sotien sotavankien asemaa Suomessa on tutkittu paljonkin, voi Seppo Alajoutsijärven kirjaa pitää aiheen itälappilaisena perusteoksena.

Vaikka sota Ukrainassa Venäjän raakalaismaisen hyökkäyksen jälkeen on jatkunut jo kuukausia, sodassa otetuista vangeista on puhuttu ja kirjoitettu mielestäni yllättävän vähän.

Vankien osa sodan jalkoihin jäävän siviiliväestön ohella on kuitenkin aina kaikkein kurjin. Vaikka vankien kohtelusta ja oikeuksista on olemassa useita kansainvälisiä sopimuksia, niitä ei noudateta lainkaan tai korkeintaan valikoiden. Vihollisen armoille jäävän vangin asema on aina ollut hirveä. Heitä tapetaan surutta, he näkevät nälkää ja heillä teetetään raskaita töitä surkeissa olosuhteissa ja surkealla sapuskalla.

Kemijärveläinen Seppo Alajoutsijärvi teki varsinaisen työuransa ammattikoulun opettajana, mutta hän on tehnyt myös paljon toimittajan töitä sekä kirjoittanut muun muassa Itä-Lappiin sijoittuvia paikallishistoriallisia teoksia. Hänen tuorein kirjansa Sotavankeus ja saksalaiset jatko-sodan sotavankileireillä Itä-Lapissa 1941–1944 ilmestyi alkukesästä. Kirjan on kustantanut Atrain & Nord.

Vaikka viime sotien sotavankien asemaa Suomessa on tutkittu paljonkin, voi Alajoutsijärven teosta pitää Itä-Lapin sotavankileireistä ja niiden olosuhteista tehtynä perusteoksena.

Harva tietää kaikkea vankileireistä

Aika harva tietää, kuinka paljon Pohjois-Suomessa ja Lapissa oli saksalaisten perustamia sotavankileirejä. Ensimmäiset perustettiin jo kesällä 1941 heti jatkosodan alettua.

Lapin pääleiri perustettiin heinäkuun alussa Kemin Ajokseen. Saksalaisten perusteellisuuden ja järjestelmällisyyden sekä sotilaallisen johtamistavan takia monet Itä-Lapin leireistä olivat Ajoksen leirin alaleirejä. Kaikkiaan nykyisessä Itä-Lapissa ja Neuvostoliitolle luovutetulla alueella oli 13 saksalaisten ylläpitämää sotavankileiriä. Koko Lapissa saksalaisten sotavankileirejä oli lähes sata. Varsinaisten leirien lisäksi oli alaleirejä eri työkohteiden yhteydessä, jotta pitkiltä marsseilta työkohteisiin vältyttiin. Tämän takia todellisten sotavankileirien määrä oli virallista lukua suurempi. Hyvän kuvan sotavankileirien määrästä ja sijainnista koko Pohjois-Suomessa saa kirjan sivulla 18 olevasta karttakuvasta.

Talvisodan jälkeisessä Moskovan rauhansopimuksessa Suomi velvoitettiin rakentamaan rautatie Kemijärveltä kohti itää uudelle rajalle saakka. Radan rakentaminen aloitettiin kartoitustöiden jälkeen 1.7.1940 Sallan Salmivaarasta Sallan ja Kemijärven suuntaan. Neuvostoliiton puolella rata oli valmistunut jo keväällä 1940 ja Neuvostoliitto kiirehti Suomea noudattamaan tarkasti rauhansopimuksen määräyksiä. Kemijärven ja Sallan välinen rata saatiin liikennöitävään kuntoon 1.11.1942.

Jonkinlaisena historiallisena paradoksina voi pitää sitä, että Neuvostoliiton kiirehtimä ja vaatima rata toimi sen valmistuttua vihollisen eli natsi-Saksan tärkeänä kuljetusväylänä ja huoltoreittinä.

Kemijärvellä virallisesti kolme leiriä

Kemijärvellä oli virallisesti kolme saksalaisten sotavankileiriä: Rättiselässä, Ketolassa ja Mäntyvaarassa. Jokaisella kolmella leirillä oli useita alaleirejä vankien työkohteiden mukaan. Perustellisesti Seppo Alajoutsijärvi käsittelee Kemijärvellä olleita Sallan radan rakentamiseen liittyviä vankileirejä. Hän on haastatellut useita sota-aikana eläneitä, jotka vielä muistavat nuo ankarat ajat. Kaikista pienistä vankileireistä ei ole säilynyt kirjallista lähdeaineistoa mutta silloin eläneet ihmiset kuitenkin muistavat nuo leirit ja siellä olleet neuvostovangit. Surkeiden olojen ja saksalaisten kovan kohtelun takia kuolleisuus leireillä oli suuri.

Vakavasta aiheesta huolimatta kemijärveläisiä Alajoutsijärven kirjassa kiinnostavat perusteellisten tietojen lisäksi hyvät valokuvat radan rakentamisesta. Niitä on paljon Joutsijärveltä ja Kotavaarasta. Myös Pitkäsillan ja sen molemmin puolisten ratapenkereiden rakentamisesta on hyviä valokuvia. Itselleni uusi tieto kirjassa oli se, että jäärataa Kemijoen yli käytettiin jo ennen sotaa rataa vielä rakennettaessa. Kaikkiaan jäärataa on käytetty seitsemänä talvena, joista viitenä sodan jälkeen saksalaisten rajäyttämää Pitkäsiltaa korjattaessa.

Vähäisestä kirjan hajanaisuudesta huolimatta täytyy kiittää Seppo Alajoutsijärveä perusteellisesta työstä. Valokuvat tukevat hyvin kirjan sujuvaa tekstiä. Sodan riehuessa parhaillaan Euroopassa on hyvä muistaa, miten surkea asema vangeiksi joutuneilla sotilailla on aina. Myös vaikeissa oloissa pitää kuitenkin muistaa ihmisyys ja inhimillisyys, sillä molemmilla puolilla jokaista rintamaa on ihmisiä, ei mitään raakalaismaisia petoja.