Paikallisuutiset

Hartaus: Mitä tarkoittaa sanonta yhdennellätoista hetkellä?

Sunnuntain evankeliumiteksteissä muistutetaan, että Jumalan armoa ei ansaita. Hänen hyvyytensä on sama kaikkia kohtaan.

Otsikon ajatus lienee meille tuttu: jokin asia on tapahtunut viime hetkellä ennen kuin määräaika ehtii umpeutua. Viime ajan yksi tunnettu viittaus sanontaan on vuonna 2007 julkaistu Yhdestoista hetki -dokumentti (The 11th Hour), joka kuvaa planeettamme kriittistä tilaa, erityisesti ilmastonmuutoksen näkökulmasta.

Sanonnan yhdestoista hetki voisi ajatella tulevan siitä, että seuraavaksi kello lyö kaksitoista, jolloin on jo liian myöhäistä - kuten Tuhkimo-sadussa - mutta näin ei kuitenkaan ole. Kellonajasta ilmaus on kyllä peräisin, mutta sillä viitataan kello viiteen iltapäivällä.

Yhdestoista hetki juontaa juurensa Raamattuun ja tulevan pyhän evankeliumiin, Matteuksen lukuun 20. Kyseisessä luvussa kerrotaan viinitarhan isännästä, joka palkkaa työntekijöitä päivän aikana työhön viinitarhaansa – viimeisimmät juuri ennen työpäivän päättymistä klo 18. Työmiehen päivä kesti aamukuudesta klo 18 iltapäivällä eli yhteensä 12 tuntia. Viinitarhan isäntä palkkaa työmiehiä heti aamulla, lisää vielä ”kolmannella tunnilla” klo 9, ”kuudennella tunnilla” klo 12, ”yhdeksännellä tunnilla” klo 15 ja vielä ”yhdennellätoista tunnilla” – tai ”hetkellä” eli klo 17, vain tunti ennen työpäivän päättymistä.

Päivän työpalkka maksettiin heti työpäivän jälkeen ja silloin syntyy mekkala. Se syntyy siksi, kun isäntä maksaa ensiksi palkan näille yhdennellätoista hetkellä tulleille ja muut näkevät tämän. Vain yhden tunnin työtä tehnyt saa saman palkan, luvatun yhden denaarin, kuin kaikki muutkin. Nekin, jotka olivat koko päivän tehneet työtä. Isäntä maksaa kuitenkin kaikille sen, minkä oli luvannut, vaikka pidempään työtä tehneet odottivat saavansa enemmän.

Tulevan pyhän evankeliumi haluaa kertoa jotakin pyhäpäivän aiheesta ansaitsematon armo. Viinitarha kuvaa evankeliumin mukaan taivasten valtakuntaa, johon ihminen tulee sisälle – isännän eli Jumalan työhön. Kun aika täyttyy ja on palkanmaksu, niin ei ole väliä, milloin on tullut ja ottanut isännän kutsun vastaan – pääasia on, että on tullut. Palkka on sama kaikille – Jumalan armosta. Evankeliumin vertaus päättyy sanoihin ”näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.”

Pyhän evankeliumia on tulkittu siten, että ihmiselle osoitettu kutsu Jumalan valtakuntaan – tai Matteuksen sanoin taivasten valtakuntaan – on pelkästään Jumalan armoa mitä ihminen ei voi ansaita. Ja armoa on myös se, että työpäivän päätyttyä hän saa sen palkan minkä Jumala on luvannut, olipa vaellus kristittynä ollut lyhyt tai pitkä. Palkkana on perille pääsy taivaan kotiin, Jeesuksen toisen vertauksen sanoin: ”Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!”

Isännän viinitarhaan kutsutaan yhä – ja kutsun vastaanottanut saa myös palkan. Elämän päättymisestä emme tiedä, ja siksi kutsuun kannattaa tarttua, kun se kuuluu. Vielä on armon aika – ja ilman omaa ansiotamme saamme omistaa armon ja uskon lahjan.

Markku Kanniainen

Vt. kappalainen

Kemijärven seurakunta