Paikallisuutiset

Etelä-Lapissa on nyt vaarallisen liukasta retkeillä – ”Ohjeemme on, ettei peililiukkaille reiteille mentäisi katkomaan nyt luita”

Liukkailla retkeilyreiteillä on käytettävä kunnollisia liukuesteitä, joissa on teräksiset piikit. Nastakengät eivät riitä.

Metsähallituksen Luontopalvelut varoittaa retkeilijöitä vaarallisen liukkaista retkeilyreiteistä Etelä-Lapissa.

Alkutalven vaihteleva sää lumi- ja vesisateineen ja sahaavine lämpötiloineen on tehnyt retkeilyreiteistä pohjoisessa Suomessa jopa vaarallisen liukkaita, kertoo Metsähallitus tiedotteessaan. Metsähallituksen ylläpitämillä retkeilyreiteillä ei ole talvikunnossapitoa, eikä polkuja hiekoiteta.

Metsähallitus varoittaakin retkeilijöitä esimerkiksi Posion Korouoman luonnonsuojelualueen ja Pienen Karhunkierroksen reittien olevan tällä hetkellä erittäin liukkaita. Tiedotteessa muistutetaan, että retkeilijän varustukseen kuuluvat tällaisilla keleillä retkeilyyn soveltuvat liukuesteet.

– Ohjeemme on, ettei peililiukkaille reiteille mentäisi katkomaan nyt luita. Jos retkelle haluaa lähteä, ilman kenkiin asennettavia liukuesteitä ei esimerkiksi Korouomalle ja Auttikönkäälle ole tulevina päivinä mitään asiaa, Metsähallituksen Luontopalvelujen virkistyskäytön erityisasiantuntija Erkki Ollila kertoo tiedotteessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pieni Karhunkierros on vaarallisen liukas.

Lapin Pelastuslaitos on joutunut tiedotteen mukaan hakemaan esimerkiksi Korouoman luonnonsuojelualueelta liukastuneita henkilöitä pois maastosta.

Erityisesti kohteet, joissa on runsaasti korkeuseroja, ovat tiedotteen mukaan liukkaita. Ensi viikon alulle ennustetut vesisateet tekevät toteutuessaan reiteistä entistäkin liukkaampia. Maastoon ei kannata lähteä, ellei käytettävissä ole kunnollisia liukuesteitä, nastakengät eivät riitä.

Kunnolliset, teräspiikeillä varustetut liukuesteet ja piikkikärkiset kävelysauvat kuuluvat talviretkeilijän varusteisiin. Metsähallitus muistuttaa, että jos epäilyttää, pärjääkö maastossa ja vallitsevissa olosuhteissa, on parempi jättää retki tekemättä.

Näissä kohteissa on nyt erityisen liukasta:

  • Korouoman luonnonsuojelualueella on erittäin liukasta rotkolaaksoon vievällä reitillä ja päiväreitillä.
  • Auttiköngäs. Reitti kulkee osittain jyrkkää rinnettä ja osittain jokivarressa.
  • Riisitunturin kansallispuisto. Päiväreitit kulkevat lähes koko matkaltaan rinteissä.
  • Napapiirin retkeilyalueen reiteillä, esimerkiksi Könkäänsaaressa ja Kielosaaressa, on sääolosuhteiden takia nyt erittäin liukasta.
  • Pieni Karhunkierros Oulangan kansallispuistossa. Reitillä on suuria korkeuseroja, porrastuksia ja siltoja, mikä sulallakin kelillä tekee reitistä haastavan.

Juttua korjattu 29.11.2024 kello 12.22. Pieni Karhunkierros ei lähde Sallasta, vaan se sijoittuu Kuusamon puolelle. Koko Karhunkierroksen reitistä osa kulkee Sallan puolella.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä